Olin 5-vuotias ja asuimme perheeni kanssa isossa omakotitalossa keskellä korpea eli noin 15 kilometrin päässä lähimmästä asutuksesta. Perheeseeni kuului vain minä ja vanhempani. Vanhempani eivät saaneet lisää lapsia vaan sen sijaan useita turhia yrityksiä ja yhden keskenmenon pikku veljeni olisi ollut silloin 3 vuotias ja nyt 46 vuotias. Olin toivonut pitkään veljeä tai siskoa ja, joka kerran kun kuulin äitini ja isäni puhuvan siitä, että taaskaan testi ei ollut positiivinen, purskahdin itkuun ja menin sängylleni makaamaan.
Talomme oli vanha, punainen kaksikerroksinen talo, jonka vanhempani olivat ostaneet, kun halvalla saivat. Kuulin kerran äitini ja isäni keskustelevan talon historiasta ja he puhuivat jostain tytöstä, joka oli saanut outoja mustelmia kaulaansa öisin. Taloamme ympäröi pieni piha ja iso metsä. naapureita ei ollut ja äiti vei minut joka aamu päiväkotiin samalla kun hän meni töihin.
Isäni teki kotoa käsin tietokoneella töitä ja hän yleensä vain oli omassa huoneessa selkä kyyryssä kirjoittamassa jotain juttuja. Meidän perheellä ei oikein ollut yhteistä aikaa juuri ollenkaan ja silloin, kun sitä oli niin kaikki suurin piirtein vain kuunteli radiota olkkarissa. Yleensä ei kestänyt kovin kauaa että lähdin huoneeseeni, jossa leikin pehmoleluillani ja yritin keksiä jotain muuta tekemistä.
Huoneeni oli todella pieni ja puolet siitä vei sänkyni ja siitä taas puolet vei pehmoleluni, joita olin hamstrannut. niitä oli paljon, oli punaisia, vihreitä, sinisiä, musta valkoisia ja vaikka minkälaisia. kaikki olivat yhtä tarkeitä minulle. Leluni olivat ikään kuin ystäviä minulle, kun oikeita ei paljoa ollut.
Olin menossa nukkumaan ja äitini saatteli minut unten maille antamalla suukon otsalleni sanoen samalla ”hyvää yötä”. ”samoin” vastasin rakkaalle äidilleni ja hän sammutti valot, mutta ei tiennyt, että laitoin sen jälkeen pienen pöytälamppuni päälle. Silloin aloin leikkimään pehmoleluillani. Sinä iltana leikin punaisella sydän pehmolelullani, jonka olin nimennyt miss Heartlake:ksi ja toisella lelullani, joka oli vihreä kurkku lelu, jolla oli silmät ja suu, hänen nimensä oli herra cucumber.
Herra Cucumber oli lempi leluni ja se oli mukana lähes kaikissa leikeissäni. Cucumberin luonne oli leikeissäni hyvin hienostunut. Se ei voinut sietää sopimatonta käytöstä ja sille kelpasi vain paras. Myös miss Heartlaken ravintolassa sillä oli tapana valittaa kaikesta epäsivistyneestä. Joka tapauksessa monet leikeistäni sijoittuivat Heartlaken ravintolaan ja herra cucumber liittyi niihin tavalla tai toisella.
Olin leikkinyt jonkun aikaa ja tunsin kuinka silmäni halusivat painua kiinni. Silloin lopetin leikkimisen, sammutin valot, laitoin leluni sänkyni päätyyn, ja silmäni kiinni.
Ihan kuin olisin tuntenut jaloillani lelukasan sänkyni päädyssä liikkuvan. Se oli varmaan vain herra deadlake. Tunsin kuinka varpaani paljastuivat peittoni alta ja sain kylmät väreet.
Ennen kuin ehdin tehdä mitään asialle, tunsin kuinka herra deadlake koski niihin. Minä pelkäsin herra deadlakea ja sen takia vetäisin jalkani peittoni alle turvaan ja laitoin polveni koukkuun. Pelon takia lamaannuin ja puristin silmiäni kiinni kovempaa kuin aiemmin, samalla toivoen nukahtavani.
Avasin silmäni ja pystyin iloisesti toteamaan selvinneeni yöstä. Nousin istumaan sängylleni ja auringon säteet häikäisivät silmiini huoneeni ainoasta ikkunasta, josta tuli valoa vain aamuisin. Toivotin jokaiselle pehmolelulleni hyvää aamua niin kuin hyvät ystävät toisilleen. Kävin niitä yksitellen läpi, kaikkia punaisia, vihreitä, sinisiä ja mustavalkoisia. Tulin viimeisen pehmoleluni kohdalle ja saatoin todeta Herra cucumberin olevan poissa. Se ei ollut sängylläni eikä sen vieressä lattialla. Oli vain yksi paikka, jossa se saattoi enään olla. Menin alakertaan ja pyysin äitini katsomaan sängyn aluseni, mutta herra Cucumber ei ollut sielläkään. En ymmärrä missä se voi olla. Ei ollut muuta paikkaa joten minun ei auttanut kuin hyväksyä se, että en tulisi näkemään herra Cucumberia enää.
Oli taas ilta, mutta tänään ei tavasta huolimatta huvittanut leikkiä yhtään. En myöskään olisi halunnut sulkea valojani, mutta valoisassa unen saaminen oli minulle täysi mahdottomuus. Vedin syvään henkeä ja painoin valokatkaisimesta. Olin nyt pilkko pimeässä huoneessa. Ainoastaan minä ja läjä pehmolelujani. suljin silmäni, menin kyljelleni selkä seinää vasten ja yritin saada ajatukseni pois koko hetkestä ja ajatella jotain mukavaa, mutta silloin tunsin kuinka jokin koski hiuksiini takaa päin. Kangistuin kauhusta ja oloni muuttui vakavaksi. En kyennyt liikkumaan ja mielikuvitukseni laukkasi. Sen oli oltava herra deadlake. Pelkäsin herra deadlakea todella. En halunnut leikkiä sen kanssa. Tunsin kuinka herra deadlake repi hiuksiani, mutta pysyin vain paikallani ja jälleen kerran puristin silmiäni kiinni lujaa toivoen nukahtavani mahdollisimman nopeaa ja kohta nukahdin.
Avasin silmäni ja aurinko porotti suoraan silmiini ikkunasta. Nousin ylös ja tervehdin kaikkia lelujani, mutta miss heartlake oli kadonnut. Sen kohtalo oli luultavasti sama kuin herra Cucumberin, sillä se ei ollut sängyllä, sen vieressä eikä sen alla. Miss heartlake oli toiseksi parhain leluni heti herra Cucumberin jälkeen ja sen menettäminen todellakin riipaisi sydäntäni. Äitini syytti minua aluksi lelujeni piilottamisesta uusien ostamisen toivossa, mutta uskoi minua sen jälkeen, kun aloin itkemään.
Oli ilta ja olin omassa huoneessani. Silloin halusin leikkiä, vaikka herra Cucumber ja miss Heartlake olivat poissa. Valitsin sänkyni päädystä kaksi lelua ja aloin leikkimään leikkiä, jossa pidettiin herra Cucumberin ja miss Heartlaken hautajaiset. Olin täysin uppoutunut leikkiin, mutta saatoin huomata sivusilmälläni kuinka sänkyni ja seinän välissä olevasta pienestä raosta nousi jokin.
Sydämmeni syke kiihtyi ja käänsin pääni nopeasti nähdäkseni herra deadlaken sormien nousevan sänkyni takaa. Katseeni kiinnittyi herra deadlaken sormiin, sillä tämä oli ensimmäinen, mutta ei viimeinen kerta, kun näin herra deadlaken. Tiesin sen haluavan leikkiä, vaikka se ei pystynyt sitä edes sanomaan.
Herra deadlakesta tuli uusi ystäväni. Paljon parempi kuin Herra Cucumber koskaan oli ollutkaan. Herra deadlaken kanssa leikkimme olivat paljon mukavampia, vaikka herra deadlake minua useasti kuristikin, kun
En noudattanut hänen sääntöjään. Herra deadlake oli joskus ollut elävä, mutta sen valkoinen iho kertoi sen olevan kuollut. Herra deadlake oli asunut kauan aikaa sänkyni alla. Kun jouduimme muuttamaan pois talostamme kaulastani löytyneiden mustelmien takia, jätin herra deadlaken sinne mistä sen olin löytänytkin, eli sänkyni alle. En koskaan saanut tietää kenen irti leikattu käsi herra deadlake oli.
