Olen varma, että te kaikki /r/nosleep:issä olette tottuneet avun itkemis tyyppisiin tarinoihin tässä vaiheessa. Auta minua, auta minua, blah-blah-blah. En pitkästytä sinua taas yhdellä. vaikka olisin halunnutkin apuasi, et olisi pystynyt sitä minulle antamaan, koska apusi on hyödytöntä.
Miksi?
Koska sinä et ole jäsen.
Toivoin vain, että en itsekään olisi.
Se kaikki alkoi tarpeeksi viattomasti. Puhelin soitolla.
Olin ollut hereillä muutaman tunnin, purkaen matkalaukkuja ja siivoten, odottaessa putkimiehen soittoa. Minä vain muutin mökkiin ja urakoitsijat paskoivat kaiken. Sen takia minulla on nyt iso urakka soitella päteville ihmisille, jotka voivat korjata sen, mitä alkuperäiset urakoitsijat tekivät väärin.
Kännykkä soi 12:06.
Ei paha, ajattelin. Yleensä putkimiehet eivät vaivaudu soittamaan tai ilmestymään ennen viittä.
Kun nostin luurin, en saanut edes mahdollisuutta sanoa päivää, ennen kuin nainen lihjalla sanoi minulle "Pyydämme odottamaan seuraavaa käytettävissä olevaa operaattoria."
Hyppäsin ylös ja istuin kaapin päälle keittiössä. Se oli yksi muutamista kaapin paikoista, joka ei ollut laatikoiden valtaama. Hissimusiikki vuoti korvaani. Olin alkanut jo häivyttymään, kun musiikki loppui ja piano sointu, joka kuulosti kolmelta nuottilta, jotka eivät aivan sopineet yhteen, soi luurin läpi kahdesti.
Ääni tuli linjalle.
”Tervetuloa Boothworld Industries:sille. Minun nimeni on Samantha ja olen operaattorisi tänään. Nimi?
En tiennyt mitä sanoa, joten kerroin nimeni operaattorille.
”Herra, me tiedämme kuka sinä olet. Olen operaattorisi. Pyydän, anna minulle nimi pääsyksi.”
”En ymmärrä, ” Sanoin.
”Se voi olla kuka tahansa, herra. Me vain tarvitsemme nimen.”
”Uh, okei, Sanoin. Keksin nimen. ”Harold Withers.”
”Herra, operaattorinasi, minun täytyy huomauttaa, että tekaistuja nimiä tai henkilöiden nimiä ketä et tunne, ei voi käyttää.
”Käyttää mihin?” Kysyin. Miten hän sai tietää, että tekaisin nimen? Koko juttu tuntui, kuin se olisi jonkin sortin pila, mutta tuskin kukaan tiesi minun uutta puhelinnumeroani.
”Uudelleen muotoillaan.”
”Uudelleen muotoillaan? Onko tämä putkimies? Kysyin.
”Tervetuloa Boothword Industries:sille. Minun nimeni on Samantha ja olen operaattorisi tänään. Nimi?”
Otin sen kyllänä ja annoin heille vanhan ex-tyttöystäväni nimen. ”Jessica Goodwin.”
Pystyin kuulemaan näppäimistön naputusta puhelimen toisesta päästä. Se kuulosti kuin nainen olisi jystänyt sitä nyrkeillään. Muutaman hetken kuluttua tästä, hän palasi.
”Jessica Goodwin,”hän sanoi.”Uudelleen muotoilu on suunniteltu Elokuun 21:lle, 2015. Haluaisitko uudelleen ajoittaa?”
Olin hiljaa puhelimeni päässä. En voinut uskoa tätä. Jonkun täytyi pilailla kustannuksellani.
”Kuka tämä on? Oletko tämä sinä, Jessica? Pilailetko kustannuksellani?” Kysyin.
Nainen ei vastannut pitkään aikaan. Ajattelin, että kuka ikinä olikaan toisessa päässä puhelinta, hän pidätteli naurua.
”Haloo?” Kysyin.
”Kyllä vai ei, herra?” nainen kysyi takaisin.
”Kyllä?” Sanoin, ymmärtämättä mitä nainen kysyi.
”Minulla on tiistaina aika vapaana. Sopiiko se?”
Tässä pisteessä ajattelin tulevani hulluksi ja että se oikeasti oli putkiyhtiö.
”Miten olisi tänään? Kysyin. ”Onko sinulla mitään vapaana täksi päiväksi?”
”Normaalisti emme voi järjestää aikaa näin lyhyellä varoajalla, mutta tänään meillä oli peruuntuminen. Miten kello kolme sopisi sinulle?”
”Kello kolme on hyvä,” Sanoin.
”Kello kolme sitten. Haluaisitko kunnioitus puhelun?”
”Joo.”
”Mahtavaa. Me Boothworld Industries:silla sanomme kiitos ja tervetuloa klubiin. Loistavaa päivän jatkoa.”
Se outo sointu soi kahdesti uudestaan ja linja meni tyhjäksi. Pyöräytin silmiäni ja menin takaisin purkamaan tavaroita.
Puhelimeni soi tasan kello kolmelta iltapäivällä.
”Haloo?” Sanoin.
”Herra. Tämä on Samantha Boothworld Industries:silta taas. Sinun kunnioitus puhelusi alkaa nyt.”
”Mitä sinä-” Aloin sanomaan, mutta minut katkaisi nuo vähentyneet soinnut raikumassa korvaani, sitten kuulin Jessican äänen.
”Miksi teet näin? Jessica kysyi. Pystyin kuulemaan kyyneleet hänen äänessään.
”Jessica? Kysyin.
”Herra,” operaattori sanoi. ”Hän ei pysty kuulemaan sinua. Tämä on kunnioitus puhelu. Aika on jo päätetty.”
”Pyydän,” Jessica aneli. ”Pyydän, älä tee tätä. Teen mitä ikinä haluat. Minä te-”
Jessican ääni tukehtui pihinäksi ja kaikki mitä pystyin kuulemaan puhelimen toisesta päästä, oli vaatetuksen kahinaa ja lisää pihinää. Lopulta se loppui ja joku nappasi toisen pään.
”Sovittu työ on hoidettu,” miehen ääni sanoi. ”Me Boothworld Industriessilta sanomme kiitos ja tervetuloa klubiin. Loistavaa päivän jatkoa.”
”Herra?” Operaattori tuli takaisin linjalle. ”Oletko tyytyväinen?”
Istuin siellä pitkän aikaa, kylmä hiki valuen rintakehääni alas. Jessica oli minun exäni, koska tulin sisään ilmoittamatta ja hän ja paras kaverini olivat nussimassa lukio juhlissa.
Minä hymyilin ja kuiskasin ”Se oli täydellistä.”
”Mahtavaa,” operaattori sanoi. ”Meillä Boothworld Industriessillä on tavoite palvella. Haluaisitko
tehdä toisen ajanvarauksen?”
Tuijottaessani veden valuvan astianpesukoneesta, hymyilin vielä enemmän.
”Kyllä,” sanoin.”Kyllä haluaisin.”
”Nimi?”
”Dan. Minulla ei ole sukunimeä, Hän on urakoitsija.”
”Dan Arencibia. Heinäkuun 13, 2032. Haluaisitko uudelleen ajoittaa?”
”Kyllä,” Sanoin.
”Miten keskiviikko sopisi sinulle?”
”Etkö sinä sanonut, että sinulla on tiistain aika vapaana?” Kysyin.
”Sanoin, mutta valitettavasti, se paikka on jo täytetty toisen jäsenen toimesta. Sopisiko keskiviikko sinulle?”
”Ei,” Sanoin.”Minulla on työhaastattelu sinä päivänä. Miten olisi torstai?”
”Valitettavasti torstai ei onnistu. Sinun uudelleen muotoilusi on keskiviikko yönä.”
”Mitä?” Kysyin.
Hän toisti tismalleen saman asian minulle uudestaan.
”Voimmeko uudelleenjärjestää minun uudelleen muotoiluni?” Kysyin.
”Tietenkin me voimme, Herra,” nainen sanoi. Se kuulosti kuin hän hymyilisi puhelimen toisessa päässä.
”Aina on keino.”
Odotin hänen kertovan minulle miten. Hän ei puhunut.
”MITEN?” kysyin.
”Boothworld Industries etsii aina uusia jäseniä kutsuttavaksi. Me olemme, tietenkin, jäsenyys-vain-kutsumalla klubi. Ikävä kyllä, meidän jäsenlukumme ovat tipahtaneet lähi vuosina. Taloudelliset taantumat. Sodat. Politiikka. Mitä me haluaisimme sinun tekevän, välttääksesi oman uudelleen muotoilu aikasi, on auttaa meitä hankkimaan useita uusia jäseniä.”
Valoa tunnelin päässä, ajattelin.
”Kuinka monta jäsentä tarvitsette?” kysyin.
”Tuhat.”
Järkytyin. ”Tuhat?”
”Kyllä, herra. Muuten meidän täytyy pitää sovittu ajanvarauksemme. Meidän täytyy tiedottaa sinulle, että jäsen, joka sopi tämän ajan, pyysi kunnioitus puhelua.”
Kaikki pysähtyi sinä hetkenä minulle. Koko elämäni minä vain luistelin, tekemättä mitään, tekemättä muutosta.
Minun suuni todella kuivui. Olin aina ajatellut sen olevan vain asia, jonka ihmiset kirjoittavat kirjoihin ollakseen dramaattisia.
Se ei ole.
”Minä hankin sinulle sinun tuhat jäsentäsi, ”kuiskasin.
”Me Boothworld Industriessilla sanomme kiitos ja tervetuloa klubiin. Loistavaa päivää.”
Yhteys katkesi.
Ripustin puhelimen ja tuijotin sitä kauan aikaa. Minut on sovittu uudelleen muotoilla keskiviikkona, ja jossain, joku tulee saamaan kunnioitus puhelun kuunnellakseen muutaman viimeisen hengen vetoni, jos en saa tuhatta jäsentä liittymään Boothworld Industriessiin.
Se on huvittavaa. Olen aina halunnut liittyä eliitti klubiin. Skull and Bones. New World Order. En ole varma miten pääsin sisään, mutta nyt olen jäsen. Minulla on keskiviikkoon asti aikaa nauttia siitä.
Kuten alussa sanoin: vaikka olisin halunnutkin apuasi, et olisi pystynyt sitä minulle antamaan, koska et ole jäsen.
Jäsenyys on vain kutsutuille.
Kutsun sinua.
Sinä voit auttaa minua.
Soitat vain 630-296-7536.
Sivun näyttöjä yhteensä
Blogitekstisuositus
sunnuntai 2. joulukuuta 2018
lauantai 1. joulukuuta 2018
Kaikki löytämäni suomennetut creepypastat aakkosjärjestyksessä.
Kaikki löytämäni suomenkieliset creepypastat aakkosjärjestyksessä
11 Miles
1999
A, B, C, D
Abandoned By Disney
Abandoned By Disney
Annora Petrova
Are you still there?
Aren't You Glad You Didn't Turn on the Light
Ash s Coma
Autopilot
Baby Dolls
Baby Monitors
Barbie.avi
Bath Game
Bath Game
Ben (A True Story)
BEN Drowned
Betsy the Doll
The Blind Painter
Bloody Painter
The Blue Man
The Blue Man
BOB
Bolivian Tradition
The Box
Broken (from Reality)
Candle Cove
Candle Cove
The Candy Man
Car Keys
Cervine Birth
The Class
Clockwork
Clockwork
Clockwork: Your time is up
The Club
The Couch
Cupcakes
Dark Circus
Darkness
Dark Reflection Ritual
Dead Bart
Dead Bart
Dead Woods Circus
Delete
Dont Ever Look Back
Doors
Easter Egg: Snow on Mt. Silver
Emma s Mittens
Experiment 84-B
Experiment 84-B
The Expressionless
The Expressionless
The Expressionless
Eyeless Jack
Eyeless Jack
Ezekiel
Funnymouth
Gateway of the Mind
Ghostville
God s Mouth
GRINDER.jpg
H3LPM3.exe
Haju
Happiness For Sale
Haudattu elävältä!
Headaches
He Comes
Herobrine
Hoodie
Huomaamaton
I've always hated dolls
I'm no human
I Know You re a Wake
Is It a Dream?
Itkevä vauva
I wasnt carefull enough on the deep web (Part1 ja Part 2)
Jane the Killer
Jason The Toymaker
Jason the Toymaker
Jeff the Killer
Jeff the Killer is back
Jeff Is Back
Jeff the Killer vs. Slenderman
Jeff vs Jane
Kagekao
Kagome Kagome
Kerro minulle reitti
KERTA EI RIITÄ, HEINI
Kiljahdus
Knocking
Krampus
Kuvaaja
Kylpyamme
Käänny vasemmalle
Laughing Jack
Laughing Jack
Lavender Town Syndrome
Lavender Town Syndrome
Leviathans
Liftaaja
The Little Girl in the Red Cape
Lomamatka
Lost Silver
Luigi s Mansion Beta Disk
Lumienkeli
Lämmin lahja Jumalalta
The Man in the Window
MARIO
The Masked Man
The Masked thingy in my closet
Masky
Midnight Game
Midnight Game
Mielen syvyydestä
Mortal Kombat.exe
Mother s Call
A Mother s Love
A Mother s Love
A Mother s Love
Mr. Welldone
Mr. Widemouth
My Dead GF Keeps Messaging Me on Facebook
The Name
Naruto the lost episode
Never Again
Never Again
The Never Ending Road
New Cell Phone
New Cell Phone
The New Year's Suicides
Night Nurse
Normal Porn for Normal People
One-Man Hide and Seek
The Others
The Origin of Laughing Jack
Painajainen
The Pastel Man
Peilikuva
The Perfect Video Game
Phantom Limb (alkuperäisellä ei nimeä)
Piirtäjä-Sarah
Piirtäjä Sarah
Play With Me
Polybius
Psychosis
The Puppeteer
Rainbow Factory (epävirallinen)
The Rake
The Rake
Rap Rat
The Red Wristband
The Red Wristband
Robert the Doll
Robert the Doll
Ronald McDonald House
Room Zero
Russian Sleep Experiment
Russian Sleep Experiment
Sally
Sarah O Bannon
The Screamer
Sleep Paralysis
Slenderman
The Slender Man
Smile.jpg
Smile.jpg
Smile.jpg
The Smiling Man
Sokea Surma
Spending a winter in the yukon
Squidward s Suicide
Squidward s Suicide
Squidwards Suicide
Storage Room 6
Strangeled Red
String Theory
The Subway Ride
Suicidemouse.avi
Symmetry
SZOMORU VASARNAP
Tails Doll Curse
Taksikuski
Tarina Iso-äidistä
The Theater
The Thing
The Thing That Stalks the Fields
This Man
Ticci Toby
Ticci-Toby
Tiny Teri
Tiny Teri
ToBy
Tulpa
Tulpa
The Tunnel
The Tunnel
Tömähdys
Uni Dystooppisesta Muumilaksosta
Uni Dystooppisesta Muumilaaksosta
Username 666
VALKOINEN OLENTO
Vermilion City Construction Project
Volka brat, sestra Luna
Waldgeist
The Wanderer
West Lakeview Lane
Where Bad Kids Go
The White Death
You Never Visit Anymore
11 Miles
1999
A, B, C, D
Abandoned By Disney
Abandoned By Disney
Annora Petrova
Are you still there?
Aren't You Glad You Didn't Turn on the Light
Ash s Coma
Autopilot
Baby Dolls
Baby Monitors
Barbie.avi
Bath Game
Bath Game
Ben (A True Story)
BEN Drowned
Betsy the Doll
The Blind Painter
Bloody Painter
The Blue Man
The Blue Man
BOB
Bolivian Tradition
The Box
Broken (from Reality)
Candle Cove
Candle Cove
The Candy Man
Car Keys
Cervine Birth
The Class
Clockwork
Clockwork
Clockwork: Your time is up
The Club
The Couch
Cupcakes
Dark Circus
Darkness
Dark Reflection Ritual
Dead Bart
Dead Bart
Dead Woods Circus
Delete
Dont Ever Look Back
Doors
Easter Egg: Snow on Mt. Silver
Emma s Mittens
Experiment 84-B
Experiment 84-B
The Expressionless
The Expressionless
The Expressionless
Eyeless Jack
Eyeless Jack
Ezekiel
Funnymouth
Gateway of the Mind
Ghostville
God s Mouth
GRINDER.jpg
H3LPM3.exe
Haju
Happiness For Sale
Haudattu elävältä!
Headaches
He Comes
Herobrine
Hoodie
Huomaamaton
I've always hated dolls
I'm no human
I Know You re a Wake
Is It a Dream?
Itkevä vauva
I wasnt carefull enough on the deep web (Part1 ja Part 2)
Jane the Killer
Jason The Toymaker
Jason the Toymaker
Jeff the Killer
Jeff the Killer is back
Jeff Is Back
Jeff the Killer vs. Slenderman
Jeff vs Jane
Kagekao
Kagome Kagome
Kerro minulle reitti
KERTA EI RIITÄ, HEINI
Kiljahdus
Knocking
Krampus
Kuvaaja
Kylpyamme
Käänny vasemmalle
Laughing Jack
Laughing Jack
Lavender Town Syndrome
Lavender Town Syndrome
Leviathans
Liftaaja
The Little Girl in the Red Cape
Lomamatka
Lost Silver
Luigi s Mansion Beta Disk
Lumienkeli
Lämmin lahja Jumalalta
The Man in the Window
MARIO
The Masked Man
The Masked thingy in my closet
Masky
Midnight Game
Midnight Game
Mielen syvyydestä
Mortal Kombat.exe
Mother s Call
A Mother s Love
A Mother s Love
A Mother s Love
Mr. Welldone
Mr. Widemouth
My Dead GF Keeps Messaging Me on Facebook
The Name
Naruto the lost episode
Never Again
Never Again
The Never Ending Road
New Cell Phone
New Cell Phone
The New Year's Suicides
Night Nurse
Normal Porn for Normal People
One-Man Hide and Seek
The Others
The Origin of Laughing Jack
Painajainen
The Pastel Man
Peilikuva
The Perfect Video Game
Phantom Limb (alkuperäisellä ei nimeä)
Piirtäjä-Sarah
Piirtäjä Sarah
Play With Me
Polybius
Psychosis
The Puppeteer
Rainbow Factory (epävirallinen)
The Rake
The Rake
Rap Rat
The Red Wristband
The Red Wristband
Robert the Doll
Robert the Doll
Ronald McDonald House
Room Zero
Russian Sleep Experiment
Russian Sleep Experiment
Sally
Sarah O Bannon
The Screamer
Sleep Paralysis
Slenderman
The Slender Man
Smile.jpg
Smile.jpg
Smile.jpg
The Smiling Man
Sokea Surma
Spending a winter in the yukon
Squidward s Suicide
Squidward s Suicide
Squidwards Suicide
Storage Room 6
Strangeled Red
String Theory
The Subway Ride
Suicidemouse.avi
Symmetry
SZOMORU VASARNAP
Tails Doll Curse
Taksikuski
Tarina Iso-äidistä
The Theater
The Thing
The Thing That Stalks the Fields
This Man
Ticci Toby
Ticci-Toby
Tiny Teri
Tiny Teri
ToBy
Tulpa
Tulpa
The Tunnel
The Tunnel
Tömähdys
Uni Dystooppisesta Muumilaksosta
Uni Dystooppisesta Muumilaaksosta
Username 666
VALKOINEN OLENTO
Vermilion City Construction Project
Volka brat, sestra Luna
Waldgeist
The Wanderer
West Lakeview Lane
Where Bad Kids Go
The White Death
You Never Visit Anymore
Mantikori
Carnival of horror
Creepypastafinland
Creepypastafinnish
Creepypastasforeveryone
Creepypastojasuomeksi
Finntop5
hyppysäikäytys
Justeelisjust
Kauhublogi
MKGamerr
Pelottavapasta
perjantai 30. marraskuuta 2018
#4 Google Maps 3D
Joulukuun 10, 2011, tuntematon käyttäjä 4chanin lxl laudalla postasi langan, joka kertoi yksinkertaiset ohjeet sijaintiin Google Mapsissa.
Osoite johti asuinrakennukseen Nancy Lorrainessa, Ranskassa. Käytettäessä 3D ominaisuutta, oikealla näkyvän hahmon pystyi näkemään. Syntyi keskusteluja siitä mikä kuvassa näkyvä olento voisi olla. Yksi yleisesti hyväksytty vastaus oli, että se oli vain surffilautateline.
Kuitenkin, keskustelun aikana, Google Kuvat sensuroivat olennon, mikä johti kysymykseen: Miksi Google sensuroisi sen, ellei se ollut jotain mitä he halusivat pitää salassa.
Olennon henkilöllisyys on vieläkin tuntematon, mutta joka tapauksessa tutkiminen ja väittely säilyi aktiivisena.
Osoite johti asuinrakennukseen Nancy Lorrainessa, Ranskassa. Käytettäessä 3D ominaisuutta, oikealla näkyvän hahmon pystyi näkemään. Syntyi keskusteluja siitä mikä kuvassa näkyvä olento voisi olla. Yksi yleisesti hyväksytty vastaus oli, että se oli vain surffilautateline.
Kuitenkin, keskustelun aikana, Google Kuvat sensuroivat olennon, mikä johti kysymykseen: Miksi Google sensuroisi sen, ellei se ollut jotain mitä he halusivat pitää salassa.
Olennon henkilöllisyys on vieläkin tuntematon, mutta joka tapauksessa tutkiminen ja väittely säilyi aktiivisena.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)