Muutama pointti ennen kuin aloitamme.
Ensinnäkin, en ole tämän tarinan päähenkilö. Menin vain yliopistoon hänen kanssaan ja vaikkakin hän meni sinne tullakseen ammattikirjailijaksi, minä varmastikkaan en. Hän tulee ottamaan ohjat minulta kun pääsemme pidemmälle, mutta siihen asti antakaa minulle anteeksi hieman kömpelö ulosantini kun annan teille tarvittavan kontekstin.
Toiseksi, en tiedä mitä ajattelette seuraavista tapahtumista ja olen varma, että moni teistä saattaa pitää sitä kaikke jonkin sortin huijauksena. En ollut paikalla missään mitä tapahtui Phoenix, Arizonassa, mutta voin mennä takuuseen henkilöstä, joka kirjoitti seuraavat merkinnät. Hän ei ole, eikä ole koskaan ollutkaan fantasisti.
Ok, joten, tunsin kerran tytön nimeltään Alice Sharma. Hän opiskeli perustutkintoa Edinburghin Yliopistossa samaan aikaan kuin minä. Minun koulutuksellinen myrkkyni oli historia, kurssi josta on suuresti hyötyä urallani polkupyöräkorjaajana. Alice Sharma opiskeli journalismia, vaikkakaan ”opiskeli” ei ehkä ole oikea sana. Ei ole liioittelua sanoa, että hän eli ja hengitti aihetta. Päätoimittaja kampuksen sanomalehdessä, opiskelijaradion tunnistettava ääni. Hän oli turhauttavan putkinäköinen, ja hän oli journalisti omillaan ennen kuin kukaan antoi hänelle ammattimahdollisuutta.
Tapasimme opiskelija-asuntolassa ja ystävystyimme lähes välittömästi. Kiertelevä tuhlari joka yrittää pysyä poissa vanhempiensa tilalta ja peloton, kunnianhimoinen reportteri eivät vaikuta kaikkein ilmeisimmältä parilta, mutta opin olemaan kyseenalaistamatta sitä. Hän oli inspiroiva, ja älykäs ja hän oikoluki kaikki esseeni. En ole kovin varma mitä hän näki minussa.
Olimme ennenpitkää kämppäkavereita Lontoossa missä hän jahtasi unelmaansa ja minä häntääni. Hän sai muutaman työn sieltä täältä, mutta ei mitään taitojaan vastaavaa. Kuukausien hedelmättömien työharjoitteluiden ja hakemusten hylkäämisten jälkeen Alice kutsui meidän kämpän koolle ja kertoi meille aikovansa muuttaa Amerikkaan, ja hyväksyvänsä paikan uutisjuttujen jahtaajana National Public Radio:lle. Työpaikka oli tullut yllättäen, tuloksena hänen työstään, jonka hän luuli tulleen hylätyksi välittömästi, mutta joka olikin menestynyt. Järjestimme hänelle katkeransuloiset läksiäisjuhlat ja laitoimme huoneen vuokralle.
Ne juhlat olivat viimeinen kerta, kun näin Alice Sharman. Yhteydenpito häneen katkesi muutama kuukausi hänen lähtönsä jälkeen. Täydellinen radiohiljaisuus. Oletin, että hän oli vain liian kiireinen, joten jatkoin pienen, mutta onnellisen elämäni parissa ja odotin hänen ilmestyvän televisiossa jotkin tärkeät sanat nimensä alla; pääkirjeenvaihtaja, vanhempi analyytikko… jotain tuollaista.
Radiohiljaisuus rikkoitui viime viikolla, ja syistä jotka löydät, kun selaat paljon alemmas, olen siitä vähemmän iloinen kuin luulin olevani.
Saapuessani kotiin töistä löysin yksinäisen sähköpostin muuten niin tyhjästä sähköpostilaatikostani. Sähköpostin jota tekniikkalukutaitoiset ystäväni myöhemmin kuvailisivat ”epäilyttäväksi”. Huolimatta siitä, että synnyin 1990-luvun alussa, en omistanut tietokonetta ennen yliopistoon menemistä ja olen jäänyt paitsi useista tärkeistä kybermaailman oppitunneista. Sellaisista oppitunneista kuten: ”Älä kutsu sitä kybermaailmaksi” tietysti ja vielä tärkeämmästä: ”Älä avaa sähköpostia, jossa ei ole tekstiä, aihetta, eikä lähettäjän osoitetta”.
Tajuan, että monet teistä olisivat poistaneet tämän anonyymin, tyhjän sähköpostin välittömästi. Ystäväni ainakin varmasti olisivat, mutta normaalista nettiturvallisuuden sivuuttamisestani huolimatta jokin muukin pakotti minut avaamaan sen. Ainoa olennainen asia koko viestissä oli zip-pakattu kansio, jonka nimi oli:
Vasen.Oikea.AS
Minun ei kai tarvitse selittää mitä toivoin viimeisten kirjainten tarkoittavan.
Avatessani zip-kansion löysin itseni tuijottamasta tekstitiedostokasaa. Jokainen niistä oli nimetty päivämäärän mukaan jatkuen järjestyksessä vanhimmasta tiedostosta, joka oli ”07-02-2017”.
Olen sittemmin lukenut tiedostot muutaman kerran, ja näyttänyt ne muutamalle kaverilleni. He eivät myöskään ymmärrä niistä mitään, mutta he eivät taatusti ole yhtä huolestuneita kuin minä. He luulevat, että Alicella on luova kirjoituskausi ja jos en tuntisi häntä, olisin itse samaa mieltä. Mutta juttu on siinä, että tunnen hänet. Alice Sharmaa kiinnostaa vain totuus ja jos siitä on kyse näidenkin tiedostojen kohdalla, niin hullulta kuin se saattaa kuulostaa, on erittäin mahdollista, että ystäväni on dokumentoinut oman katoamisensa.
Ihmiset jotka ehdottivat tätä foorumia, sanoivat, että keskustelette oudoista tapahtumista jne. Jos olette kaverit törmänneet mihinkään mikä liittyy alla olevaan, tai tiedätte ketään asiansosaisia, siinä tapauksessa lähettäkää minulle kaikki informaatio mitä tiedätte.
Onko kukaan täällä kuullut Vasen/Oikea Pelistä?
Vasen/Oikea Pelil [luonnos 1] 07/02/2017
Sanotaan, että mahtavat tarinat tapahtuvat heille, jotka voivat kertoa ne. Robert J. Guthard on poikkeus sääntöön. Istuessani hänen pöytänsä ääressä, siemaillessani hänen kahviaan ja kuunnellessani hänen käyvän läpi viimeistä 65:tta, kuulostaa kuin hän lukisi kauppalistaa. Jokainen tapahtuma, hänen ensimmäinen työnsä, hänen toiset häät, hänen kolmas avioeronsa, mikään niistä ei kestä enempää kuin kaksi virkettä. Rob kyntää vuosien halki, lyhytsanainen, kiihkoton oman henkilökohtaisen historiansa kuraattori. Silti tarina itsessään on niin kiehtova, niin tapahtumarikas ja niin villisti kiemurteleva, että jotenkin se seisoo omilla ansioillaan.
Se on upea tarina, ei väliä miten sen kerrot.
Siihen aikaan Rob oli 21-vuotias, hän oli mennyt naimisiin, saanut pojan, työskenteli maanviljelijänä, muuttomiehenä, veneinsinöörinä, ja vieraantui puolisostaan… Tässä hän puhuu siitä.
ROB: Tietenkin vaimoni alkoi olla tyytymätön, olin poissa jonkin aikaa.
AS: Töiden takiako?
**ROB:**Vietnam.
AS: Olit vietnamissa? Millaista se oli?
ROB: En ole koskaan palannut sinne sen jälkeen.
Se oli kaikki mitä hänellä oli sanottavanaan koskien ensimmäistä avioeroaan ja koko Vietnamin Sotaa.
Robilla oli sen jälkeen neljä avioliittoa ja vieläkin enemmän ammatteja. Sodan jälkeen hän työskenteli yksityisetsiväyrityksessä, rikollinen ampui häntä, sitten hänestä tuli kuriiri, jonka ansiosta köyhä poika Alabamasta pääsi näkemään maailmaa.
ROB: Olen ollut sen työn mukana melkein kaikilla mantereilla. Olen ollut Intiassa. Oletko Intiasta?
AS: Äitini ja isäni ovat kyllä Intiasta.
ROB: Näetkö, huomaan sen.
Hänet on pidätetty kerran Singaporessa sen jälkeen kun yhden hänen paketeistaan oli huomattu olevan täynnä valkoista jauhetta. Hän vietti kolme päivää lukkojen takana ennen kuin joku tuli paikalle tutkimaan aineen. Se oli kalkkia.
Ystävä jonka hän oli saanut ollessaan haltuunotettuna, Hiroji Sato, kutsui Robin jäämään kanssaan Japaniin. Päästyään juuri yli kolmannesta avioerostaan, Rob tarttui tarjoukseen. Hän jäi Japaniin seuraaviksi viideksi vuodeksi.
ROB: Japanilaiset ovat hyviä ihmisiä. Hyvät käytöstavat. Mutta heillä on kaikkia näitä urbaanilegendoja ja kummitustarinoita joihin Hiroji oli hulluna, käyttäen kaiken vapaa-aikansa niiden jahtaamiseen. Oletko kuullut esimerkiksi Jorogumo:sta?
AS: En usko.
ROB: No hän on tämä hämähäkkinainen, joka elää Joro Putousten ympärillä Izussa. Hänen oli tarkoitus olla todella nätti, mutta todella vaarallinen. Hiroji vei meidät sinne saadakseen kuvan hänestä.
AS: Tapasitteko koskaan Jorogumoa?
ROB: Emme, hän ei näyttäytynyt. Kukaan niistä ei. En edes alkuunkaan uskonut kunnes menimme Aokigaharaan.
Aokigahara, joka tunnetaan itsemurhametsänä. Seuraava pysäkki Robin seikkailussa. Se on alue metsämaalla Mount Fujin juurella. Surullisenkuuluisa paikka nuorille ihmisille, jotka haluavat ottaa henkensä. Hiroji, Robin aave obsessoitunut ystäväksi muuttunut vankilakaveri, vei hänet Aokigaharaan jahtaamaan ”yurei:tä”, metsän aaveita.
AS: Löysittekö mitään? Aokigaharasta?
ROB: No en pyydä sinua uskomaan minua, mutta olin PI. Ammattimainen kyynikko. Edes minä en voi kieltää etteikö niissä metsissä olisi henkiä.
Tuosta hetkestä eteenpäin Robin virkeet alkavat pidentyä. Lapsimainen innostus hiipii hänen ääneensä. Saan vaistomaisen tunteen, että liikumme taustan takana, Rob Guthardin vanhan elämän takana ja kohti hänen uutta elämäänsä. Sitä josta hän haluaa puhua. Sitä, joka sai hänet ottamaan yhteyttä ohjelmaan.
ROB: Se käveli kohti minua puiden läpi. Näytti ihan lumisateelta, jota näet televisiossa, mutta sillä oli lähes ihmisen muoto.
AS: Lähes?
ROB: Siltä puuttui käsi. Se kurotti minuun, mutta ryntäsin pois siitä metsästä niin nopeaa. Hiroji ei koskaan nähnyt sitä, ja se kääntää asian minua vastaan.
Hirojilla oli hyvä syy ärsyyntyä. Rob sanoo, että Mr Sato on mennyt metsään 2-3 kertaa vuodessa kolmen vuosikymmenen ajan. Aloittelija tulee mukaan ja väittää nähneensä yurein ensimmäisellä retkellään? Olisin enemmän kuin vähän äkäinen.
Mutta Rob ei pysynyt kauaa aloittelijana. Oikeastaan juuri niissä metsissä hän löysi hänen tämänhetken intohimonsa. Yliluonnollinen, tai täsmällisemmin urbaanilegendojen dokumentointi ja tutkiminen. Legendojen kuten Bloody Mary, the Jersey Devil, Sasquatch. Rob oli tutkinut niitä kaikkia.
ROB: Päättelin, että jos yksi oli totta, niin kuka tietää kuinka moni muukin voi olla.
AS: Kuinka monta olet tähän mennessä todistanut?
ROB: Aokigaharan jälkeenkö? En yhtäkään, niistä ei ole yhtään todisteita. Paitsi yhdestä. Sen takia kutsuin teidät paikalle.
Tässä vaiheessa Rob ei voi hillitä hymyään.
Vasen/Oikea peli ilmestyi paranormaali keskustelulaudalla kesäkuussa 2016. Vain muutama ihminen kävi säännöllisesti foorumilla ja näistä ihmisistä Rob oli ainoa, joka kiinnitti huomionsa postaukseen.
ROB: Koko jutulla on sellainen määrä yksityiskohtia, että et näe sellaista muissa tarinoissa.
AS: Mitkä yksityiskohdat herättivät kiinnostusta?
ROB: Lokit. Korkealaatuiset valokuvat. Kaveri dokumentoi kaiken, ei kuulemma aio enää pelata peliä. Luulen, että hän halusin jonkun jatkavan tutkimista.
AS: Ja sinä olit se joku?
ROB: Juuri niin. Lähdin yrittämään vahvistaa hänen tietonsa heti paikalla.
AS: Ja miten kävi?
ROB: No… Ei vienyt kauaa tajuta, että Vasen/Oikea Peli on todellinen asia.
Vasen/Oikea Pelin säännöt ovat yksinkertaiset. Mene autoosi ja lähde ajamaan. Mene vasemmalle, sitten seuraava mahdollinen tie oikealle, ja sitten seuraava mahdollinen vasemmalle. Toista prosessi loputtoman monta kertaa, kunnes päädyt johonkin… uuteen. Säännöt on helppo ymmärtää, mutta Rob sanoo, ettei niitä ole niin helppo noudattaa.
ROB: Ei ole olemassa kovin monia teitä missä voit kääntyä vasempaan ja oikeaan ja vasempaan ja oikeaan ja jatkaa tätä. Useimmiten löydät itsesi umpikujasta tai sinun täytyy kääntyä väärään suuntaan. Phoenix on rakennettu ruudukkosysteemillä joten voit jatkaa vasemmalle ja oikealle niin pitkään kuin sinun tarvitsee.
AS: Muutitko Phoenixiin Vasen/Oikea Pelin takia?
ROB: Juuri niin.
Yritin olla vaikuttamatta epäuskoiselta. Myydä talosi toisessa osavaltiossa, pakata kamat ja muuttaa kokonaan uuteen elämään Phoenix, Arizonassa vain pelataksesi peliä johon törmäsit netissä? Vaikuttaa järjettömältä. Rob hymyilee katsoessaan reaktiotani. Voin selvästi lukea hänenkin reaktionsa. ”Tulet näkemään.” Hän sanoo. ”Odota vain.”
Minun ei tarvitsisi odottaa kauaa. 9 sivuiseen raporttiin, jonka Rob lähetti ohjelmaamme, oli sisällytetty lista suositelluista tarvikkeista, jotka valitun reportterin tulisi ottaa mukaan. Vaatteita kolmeksi päiväksi, linkkari, tulitikkuja, siteitä. Mukana oli myös lista edellytyksiä, jotka reportterin tulisi täyttää. Ajokyky, yleiset auton hulto taidot ja niiden ihmisvastikkeet… ensiapukoulutus. Hän ei vain halunnut puhua Vasen/Oikea Pelistä. Hän halusi ottaa yhden meistä mukaan.
Rob poistuu hetkeksi myöhemmin aloittaakseen muutaman toimeksiannon, ”Lähdön valmisteluun”, kuten hän sitä kutsuu. Hän osoittaa minut vierashuoneeseen ja matkamme erkanee, hyvissä merkeissä mutta todella tietoisina muiden huonosti peitellyistä mielipiteistä. Hän tiesi minun näkevän hänet hurmaavan pakkomielteisenä jahtaamassa satua. Hän näki minut naivina kyynikkona, uuden maailman kärjessä. Kaikki mitä ajattelin kuullessani etuoven sulkeutuvan oli, että huomiseen iltapäivään mennessä jompi kumpi meistä olisi oikeassa.
Lisää tämän jälkeen.
Kun herään seuraavana aamuna, Rob on huoneessani, pidellen laatikkoa, jonka pohjaa hän oli koputellut herättääkseen minut. En ehdi taltioida keskustelumme alkua.
ROB: Minulla on banaaneita, mansikoita, suklaasiirappia. Meillä on niitä lisää alakerrassa, mutta halusin sinun heräävän johonkin hyvään. Emme tule syömään näitä matkalla.
Rob oli tehnyt minulle vohveleita. Hän laskee ne alas yöpöydälle ja puhuu tulevasta päivästä syödessäni niitä. Myönnän, että se tuntuu hieman epämukavalta, herätä vieraan kotoa löytääkseen sen vieraan jo seisovan ylläni, mutta pääsin siitä yli nopeaa. Sanon itselleni, että hän on vanhempi mies, joka on tottunut asumaan yksin omassa talossaan, eikä hänen yleensä tarvitse ajatella rajoja. Kuitenkin, hän taatusti tuntee paikkansa vohveliraudan äärellä.
ROB: Olemme matkalla kello 9. Halusin antaa sinulle aikaa valmistautua ennen kuin kaikki ilmaantuvat paikalle.
AS: Muitakin on tulossa?
ROB: Meillä on tänään viiden auton saattue tiellä. He ovat täällä tunnin sisällä.
Kuulin nyt vasta saattueesta ja ollakseni rehellinen, olen yllättynyt. Peli on Robin pakkomielle, ja olen täällä hänen pyynnöstään. Ajatus, että joku muu olisi kiinnostunut tämän päivän ajelusta, on hieman hämmentävä. Puolituntia myöhemmin, kylläisenä, suihkussa käyneenä ja pukeutuneena ”tarkoituksenmukaiseen vaatetukseen” jotka Rob on niin huolellisesti valikoinut, vien tavarani kuistille. Rob on jo odottamassa siellä kumppaninsa saapuvat.
AS: Ajattelin, että antaisit muitakin toimeksiantoja.
ROB: Jos et ole valmistautunut aamulla, et ole valmistautunut.
AS: Heh, okei se on reilua. Hei, Rob, onko autotalli lukossa? Sisäovi ei hievahdakkaan ja haluaisin laittaa mikrofonit autoon.
ROB: Juu, se on lukossa. Avaan sen sinulle.
AS: Kiitos.
ROB: Itse asiassa on aikakin saada jo hänet ulos. Mutta varoitan neiti Sharma, hän on kaunis olento.
Rob Guthardille, kauneus tarkoitti tumman vihreää Jeep Wrangleria. Rob kapuaa sisään ja antaa sen valua ulos tallista, missä se valtaa kadun jokaisen tuuman. Auto on valtava; neljä ovea ja katto, joka sulkee sisäänsä koko hytin. Sitä on myös muokattu laajalti mikä on yksi esimerkki Robin omistautumisesta pelille.
ROB: Mitäs tuumaat?
AS: Luulen, että olet kahta telaketjua vailla tankin ajamisesta.
ROB: Hah, jep, olen vähän tuunaillut häntä. Lisäsin vinssin, raskaan käytön renkaat, ledipaneelin katolle. Ne saavat keskiyön näyttämään päivältä, mutta käyttävät hädintuskin tehoa.
AS: Eivätkö jeepit ole yleensä avokattoisia?
ROB: Eivät alkuunkaan. Tämä on Jeep Wrangler Unlimited. Pidän suojatuista autoista, kun suuntaan tielle.
Kiipeän sisään lastaan tavarani. Rob on poistanut takapenkit saadakseen lisätilaa. Tila on pakattu ääriä myöten täyteen. Jerrykannuittain polttoainetta, tynnyreittäin vettä, narua, välipalaa ja hänen siististi pakatut vaatteensa.
Mietin ottaako loput saattueestamme pelin niin tosissaan.
ROB: Apollo tulee kymmenen minuutin päästä. Muut eivät ole antaneet aikoja. Lähetin aikataulun viikkoja sitten ja silti aina käy näin.
AS: Onko hänen nimensä Apollo?
ROB: Se on hänen nimimerkkinsä. Apollo Creed hän taisi sanoa.
AS: Miksi käytätte nimimerkkejä?
ROB: Enkö kertonut sinulle? Käytämme nimimerkkejä tien päällä pitääksemme yhteydenpidon selvänä.
AS: Mikä sinun nimimerkkisi on?
ROB: Ferryman
AS: … Mikä minun nimimerkkini on?
ROB: Mietiskelin sitä. Mietin Lontoota. Olethan Lontoosta?
AS: Olen Bristolista.
ROB: Bristol? Se on kai ihan hyvä.
Menee alle kymmenen minuuttia kunnes Apollo kääntyy kulman takaa. Rob hyppää ulos autostaan ja astelee tahdikkaasti tonttinsa reunan taakse, kun hänen ensimmäinen vieraansa parkkeeraa ja astuu kadulle.
Apollo muistuttaa suurinpiirtein kaimaansa. Tummaihoinen, pitkä ja huomattavan hyvä kroppainen, mutta kuitenkin oli selvää ettei hän voinut olla samanlainen taistelija. Tämä Apollo Creed hymyilee kokoajan ja vaikuttaa pitävän kovasti omille vitseilleen nauramisesta.
AS: Kuinka kaukaa tulit?
APOLLO: Tulin Chicagosta. Kolme päivää kovaa ajamista.
AS: Ja tunnet Robin keskustelupalstoilta?
APOLLO: Kaikki tuntevat Robin. Rob on jumala! Hahhah.
Rob kävelee Apollon auton ympärillä, viittoen häntä tulemaan keskustelemaan työasioista. Rob on selvästi vaikuttunut Apollo ajokki valinnasta, sinisestä Range Roverista, joka on kattoa myöten pakattu. Olin enemmän vaikuttunut itse Robista. Jotenkin tästä 65-vuotiaasta maanviljelijän pojasta oli tullut kunnioitettu valtavassa nettiyhteisössä. Isäni on Robin ikäinen ja hän on juuri oppinut copypastettamaan.
Lopuilla ei kestä kauaa saapua. Kaksi Minnesotalaista kirjastonhoitajaa, jotka ovat myös Robin ikäisiä, parkkeeraavat harmaalla Ford Focus. He ovat sisko ja veli ja heillä on ollut koko elämänsä sama harrastus joka on aaveiden jahtaaminen. Minun on hankala peitellä hymyäni, kun he esittelevät itsensä asiallisesti Bonnieksi ja Clydeksi.
CLYDE: Olisimme päässeet aiemmin, mutta meidän täytyi pysähtyä hakeaksemme muutaman peiton. On kunnia tavata teidät rouva.
AS: Kunnia tavata myös teidät.
CLYDE: Eli sinä toimit journalistina?
AS: Kyllä.
CLYDE: Olit aiemmin kirjoittajana kylälehdessä vai mitä?
Hän puhuu nyt siskolleen joka nyökkää. Clyde on selvästi kaksikon puheliaampi persoona, vaikka he molemmat vaikuttavat erittäin ujoilta. Joko he ihailevat suosittuja lainsuojattomia tai vain heidän nimiään, on kuitenkin selvää, että he eivät voi poiketa paljoa roolimalleistaan.
Seuraavat paikalle ilmaantujat ovat Lilith ja Eve, opiskelijat jotka opiskelevat englanninkielistä kirjallisuutta New Yorkin Yliopistossa ja Paranormicon nimisen Youtube-Kanavan haltijat. Toisin kuin Bonnie ja Clyde, Lilithillä ja Evellä ei ole vaikeuksia ylläpitää keskustelua. Heti kun he saavat selville kuka olen ja mitä teen elääkseni, he yrittävät houkutella minua tutkimusretkelle Roswelliin.
LILITH: Meillä on siellä ystävä, joka on nähnyt joitain-
EVE: -Hän on maanjäristysten tutkija.
LILITH: Jep ja hän on ollut vuosien ajan tekemässä laskelmia, jotka kuvaavat maanalaista liikettä. Ennustettavissa olevaa liikettä.
EVE: Menemme näkemään häntä heinäkuussa, mutta voimme ottaa sinut mukaan, jos olet silloin vapaa.
AS: Minun täytyy tarkistaa aikatauluni.
EVE: Siisti juttu. Odotas kun annan sinulle sähköpostini…
He nopeaa kiirehtivät kuvaamaan introa uusimmalle videolleen, johon he haastattelevat pikaisesti Robia, joka vaikuttaa erittäin myöntyväiseltä huomiolle.
Viimeiset kaksi autoa saapuvat muutaman sekunnin sisällä toisistaan. Notkea, vahvatahtoinen vanhempi nainen, jonka nimimerkki on ”Bluejay” ja nuorempi mies, joka menee nimimerkillä ”Ace”. Bluejay on saapunut harmaalla Ford Explorerilla. Ace, Robin ärsytykseksi, on saapunut Porschella.
ROB: Luuletko tuosta olevan apua tien päällä? En kirjoittanut sitä…
ACE: Se on autoni. Mitä minun olisi pitänyt tehdä? Se on autoni.
ROB: Et lukenut matkasuunnitelmaani, et ole pakannut mitään mukaan.
ACE: Luin sen kyllä herra, okei? Rauhoitu. Minulla on reppu, en pyydä sinulta mitään.
ROB: No siitä olen varma.
Ace ja Rob pääsevät yli huonosta alusta. Ace ottaa puhelun, ja huolimatta parhaasta yrityksestäni saada Bluejaylta haastattelu, hän ei vaikuta kiinnostuneelta puhua journalistille.
Kun viisi autoa, ja setsemän matkustajaa odottaa vihreää valoa, Rob ojentaa radiot ja niiden laturit, jonka jälkeen hän aloittaa nopean turvallisuustiedotuksen. Pitäkää turvavöitä. Pysykää aloillanne. Kommunikoikaa selvästi ja usein. Tässä kohdassa minua alkaa hieman pelottaa. Pidän Robista, ja niin selvästi pitävät kaikki muutkin. Hän on vakuuttanut heidät kaikki ajamaan osavaltion halki liittyäkseen tähän peliin. Minua huolestuttaa mitä tapahtuu siinä todennäköisessä tapauksessa, että koko juttu ei olekkaan totta. Menettääkö Rob vertaistensa kunnioituksen? Hyväksyykö hän tappionsa, kun se tulee? Kun olen nähnyt minkä vaivan hän näiden yritysten eteen näkee, seuraavilla muutamalla tunnilla on potentiaalia olla erittäin epämiellyttäviä.
Hymyn ja muutaman rohkaisevan sanan kera Rob päättää tiedotuksensa ja viittoo minua Wrangleriin. Kiipeän sisään ja teen oloni niin mukavaksi kuin mahdollista.
ROB: Oletko valmis tähän Bristol?
AS: Olen.
ROB: Ok. Lähdetään sitten tien päälle.
Wrangler starttaa kadulta ja saattue seuraa saapumisjärjestyksessä. Apollo, Bonnie&Clyde, Lilith&Eve, Bluejay ja Ace pitävät tasaisen vauhdin takanamme, kun tulemme ensimmäiseen risteykseen.
Rob hitaasti ja harkitusti kääntyy vasempaan tarkkaillen muita taustapeilistä. Hän katsoo taakse tielle, kun Ace:n Porsche suorittaa pelin ensimmäisen käännöksen. Hetkeä myöhemmin, Apollo puhuu CB radioon.
APOLLO: Apollo Ferrymanille. Kuinka monta vielä edessä Rob? Hahhah
ROB: Hah. Niin monta kuin se vaatii.
Voin kertoa, että Rob oli varannut radiot jonkin muun varalle kuin Apollon letkautuksille. Mutta hän vaikutti pitävän Apollosta tarpeeksi, että antoi tämän pelleillä. En usko, että Ace olisi saanut samaa kohtelua. Käännymme seuraavasta oikeaan ja sitä seuraavasta vasempaan. Nyt vakuuttuneena, että kaikki seuraavat mukana oikein, Rob lukee ajatukseni ääneen.
ROB: Mietit samaa mitä Apollokin.
AS: Mitä tarkoitat?
ROB: Mietit kuinka monta risteystä käännymme, etten kuin osumme johonkin seinään tai jotain. Ennen kuin tajuat, että kaikki tämä on vain satua.
AS: Onko se sinulle pettymys?
ROB: Olisin pettynyt, jos et ajattelisi jotain sellaista. Mutta nyt olemme tien päällä, joten sanon sinulle jotain, ja sinun on kuunneltava.
AS: Okei…
ROB: Tulemme pian tunneliin. Milloin tahansa ennen sitä voit poistua ja kävellä mihin haluat, ja et ole enää pelissä mukana. Kun olemme menneet tunnelista, sinun täytyy seurata kulkemaamme reittiä takaisin ulos tunnelista. Silloin olet vasta kotona. Ja sinun täytyy saada joku ottamaan sinut autoon, koska en aijo kuljettaa sinua takaisin, kun olemme ajaneet jo 20 minuuttia. Sinulla on tunnelin alkuun asti aikaa luistaa tästä, ymmärrätkö?
AS: Ymmärrän. Täytyy sanoa, että alkaa hieman hermostuttaa.
ROB: Pienessä hermostumisessa ei ole mitään väärää.
Tässä vaiheessa olemme kääntyneet 23 kertaa. Minusta tuntuu, että olemme halkoneet kaupunkia jo aika tehokkaasti. Robin raskaasti muokattu Wrangler kerää itseensä muutaman vaikuttuneen vilkauksen ohikulkijoilta, kuten myös muutaman kunnianosoituksen tööttäysten muodossa muilta Jeep kuskeilta. Nuo muutamat hetket poislukien kaikki vaikuttaa täysin normaalilta aamuajelulta. Alan jopa huolestua tuleeko tähän tarinaan enää mitään. ”Reportteri Ajelee Mielenkiintoisen Miehen Kanssa” ei ole Pulitzerin arvoinen.
33:s käännös johtaa meidät lyhyelle, vaatimattomalle kadulle. Rivi pieniä yrityksiä hiljaisella foinikialaisella naapurustolla; viinaa, kirpputorivaatteita, työkaluja ja kadun päässä pieni putiikki, joka myi antiikkipeilejä. Noin kymmenen ihmistä laahustaa kävelykadulla, hymyillen, puhuen, ja suunnitellen viikonloppua. Ainoa yksinäinen ihminen on nuori nainen harmaassa takissaan.
Vilkaisen häntä lyhyesti kadun päässä, kun hän seisoo vieressämme olevalla kulmalla ja hänen takkinsa selkä peilautuu viisikymmentävuotta vanhoista peileistä. Vaikka olen kaukana, näen, että hän on pahantuulinen, leveäsilmäinen ja hermostunut. Hän vilkuilee jatkuvasti jalkoihinsa kiskoen takkinsa nappia.
Katson muualle kirjoittaakseni muutaman muistiinpanon ajaessamme kadulla. Kun katson taas ylös, nainen seisoo ikkunallani tuijottaen suoraan minua. Hän hymyilee, leveästi, hievahtamaton virne, joka näyttää lähes hyökkäävältä täydessä tunteettomuudessaan.
GREYWOMAN: Lampaita portilla. Sitä toivoo jotain apilaa parempaa, kun kaikki asiat joita he löytävät ovat verilöylyäkin pahempaa.
AS: Mitä tapahtuu?
ROB: Älä huomioi häntä.
GREYWOMAN: Hän halusi jättää minut, joten lopetin hänet. Järvi oli nälkäinen. Se joi haavan puhtaaksi.
AS: Neiti oletko kunnossa?
Hymy hyytyy ja katoaa hänen kasvoiltaan, ja sitten yhtäkkiä nainen raivostuu.
GREYWOMAN: Mitä luulet tekeväsi?! Oletko mennyt sekaisin?!
Painan itseni refleksistä penkkiini kiinni, kun nainen, villisilmäinen ja laiha hakkaa nyrkkejään ikkunaani vasten yrittäen kaikin keinoin murtautua läpi.
GREYWOMAN: Tanssisitko leijonan kielellä? Se repii sinut riekaleiksi, senkin huora! Se raatelee sinut syntiesi tähden! Vitun paskiainen!
Rob laittaa jalkansa maahan ja Wrangler liukuu uhmakkaasti kauas naisesta. Kääntyessämme kulmasta, katson kun nainen rahjustaa ja hänen jokaista liikettään siivitti kurjuus ja hysteria. Hän huutaa epätoivoisesti lopulle saattueesta purskahtaen itkuun viimeisen auton ohittaessa hänet.
Kun hän katoaa taustapeiliin, näen hänen kääntyvän kohti isoa peiliä, joka on kaupan reunalla. Peilin omistaja kiillottaa sitä parasta aikaa. Katson kun nainen kävelee peilin luo ja horjuvan huudon kera iskee päänsä lasiin.
Peili halkeaa hänen otsansa ympäriltä, omistaja hyppää taaksepäin shokissa, ja kun nainen vetää päänsä peilin pinnalta, hämähäkinverkon muotoinen halkeama on veressä. Se kaikki tapahtuu sekunnin murto-osassa ja hän nopeaa kääntyy pois näköpiiristäni, kun käännymme vasempaan.
AS: Rob, mitä tuo oli?
ROB: Hän on tuolla aina välillä.
AS: Tuolla kadullako?
ROB: 34:llä käännöksellä.
AS: Kuka hän on?
ROB: En tiedä. Hän ei ole koskaan esittäytynyt noin paljoa. Tämän täytyy olla erityinen matka.
Mielestäni oli hieman epämiellyttävää, että rob ei ollut huolissaan ja hänen näkemyksensä, että naisen hourailut olivat internet pelin aiheuttamia, jättivät oloni enemmän kuin vähän häiriintyneeksi. Kuten asian itse näen, on muutama selitys juuri tapahtuneelle eikä mikään niistä johda miellyttävään lopputulokseen.
Jos olen juuri törmännyt vilpittömästi hullun henkilön, voi olla, että Rob vain näkee mitä haluaa nähdä. Ehkä hän uskoo pelin tarinaan niin paljon, että jokainen outo, mutta selitettävissä oleva tapahtuma näyttää hänestä seuraavalta askeleelta hänen paranormaalissa kertomuksessaan.
Vaihtoehtoisesti nainen saattoi olla näyttelijä. Melko monimutkainen teoria myönnetään, mutta ei ihan ennenkuulumatonta. Ihmiset ovat valehdelleet ohjelmassa ennenkin ja Rob sai tästä yrityksestä tonneittan julkisuutta Lilithiltä, Eveltä ja minulta. Myönnän, että Rob ei vaikuttanut huijarilta, mutta eihän hyvät huijarit ikinä vaikuta.
On kuitenkin olemassa kolmas vaihtoehto. Vaihtoehtoinen joka, jos unohdat järjen, selittää kaikki ongelmalliset pienet yksityiskohdat, jotka en voinut kuin huomata. Niin outo kuin harmaa nainen olikin, eikö olekin outoa, että kukaan muu kadulla ei reagoinut tilanteeseen? En nähnyt kenenkään muun vilkaisevankaan hänen suuntaansa kadulla. Ehkäpä se teoria hajoaa, kun otat huomioon järkytyksen peilikauppiaan kasvoilla, mutta kun mietin sitä, hän reagoi vasta kun peili hajosi ja silloinkin hänen huomionsa oli vain itse peilissä.
Radio särisee.
LILITH: Lilith Bristolille. Sara… Eve sai sen videolle! Onko sinulla äänitettä?
AS: Luulen, että se taltioi hänet.
LILITH: Luoja, että se oli outoa. Voitko lähettää tiedoston meille, kun pysähdymme? Ja voitko kysyä Ferrymanilta milloin aiomme pysähtyä?
AS: Missä vaiheessa pysähdymme?
ROB: He pysähtyvät noin 30:ssä minuutissa. Mutta sinä? Kerro sinä minulle.
Rob kääntyy pois vilkkaalta kadulta juuri ennen suurta liittymää paljon hiljaisemmalle kaksikaistaiselle tienosuudelle. Edessämme tie laskeutuu alaspäin johtaen alikulkuun, joka katoaa pimeyteen.
Olimme saapuneet tunneliin.
AS: Mikä tämän on tarkoitus alittaa?
ROB: Ei sen ole tarkoitus alittaa mitään. Se vain on siellä.
AS: Entä jos emme pelaisi peliä?
ROB: Siinä tapauksessa sitä ei ole. Kysymys kuuluukin pelaatko peliä vai et?
Rob kääntyy kohti minua. Se on ensimmäinen kerta, kun hän kääntää katseensa pois tiestä koko matkan aikana. Hän pysäyttää auton tunnelin suulla olevalle pysäkille.
ROB: Jos lähdet nyt, voit mennä mihin ikinä haluatkaan, mutta kun olemme menneet läpi, tarvitset auton päästäksesi kotiin. Ja kuten sanoin, minun autoni ei ole kääntymässä ympäri vielä pitkään aikaan. Ymmärrätkö?
Dramaattinen väite, mutta huolestuttavaa kyllä, ei tunnu siltä, että hän yrittäisi draamailla. Tuntuu kuin minulta olisi kysytty aidosti jotain. Olenko valmis tulevaan? Hyväksynkö siihen sisältyvät riskit? Hyväksynkö lähteväni mukaan tälle tielle, ja seuraavalle, ja sitä seuraavalle? Olenko valmis läpikäymään tämän pelin loppuun asti todetakseni sen olevan totta tai jotain muuta?
AS: Mitä odotat?
Rob hymyilee ja kääntyy takaisin kohti tietä. Hän nappaa CB radion ja painaa nappia sivulla. Mikrofoni särisee.
ROB: Ferryman muille autoille. Jos joku haluaa jäädä matkasta, parkkeeraa nyt tien reunaan. Muussa tapauksessa pysykää muodostelmassa ja pitäkää varusteet käden ulottuvilla. Meillä on pitkä matka edessä.
Kuten pelistä jota olen niin epäröivästi pelannut, myös käsitykseni Robert J. Guthardista vaikuttaa muuttaneen suuntaa tiheään. Olen kuullut kaiken hänen elämästään, mutta olen varma, että tunnen hänet. Pidän kaverista, mutta en ole varma luotanko häneen. Ja vaikka ihailen hänen omistautuneisuuttaan Vasen/Oikea Pelille, en ole varma mihin se saattaisi meidät johtaa. Vaikka hänen viedessään meidät tunneliin, hänen kasvonsa katoaa ja ilmestyy vuorotellen himmeiden natriumlamppujen alla, voin sanoa, että hän odottaa tämän matkan olevan merkittävä askel hänen jo niin vaikuttavassa tarinassaan. Ja tällä kertaa onneksi tai epäonneksi minä olen mukana.
