Heidän oli täytynyt napata hänet yön aikana; oven murtuminen, miesten huudot ja hänen perheensä kiljunta ei tuntunut olevan muuta kuin hämärää, pahaa unta. Hän oli herännyt sidottuna tuoliin kylmässä, vieläkin hiljaisuudessa. Simon tiesi, että oli vain yksi syy miksi hänet oltiin tuotu tänne. Se johtui hänen artikkeleistaan. Koko yliopiston ajan Simon oli kuluttanut vapaa-aikaansa etsien hallituksen dokumentteja netissä, metsästäen mitä tahansa merkkejä skandaalista, ja postaten kiistanalaisia löydöksiään nettiin. Hän aina tiesi sen olleen vain ajan kysymys ennen kuin he löytävät hänet.
Ruutu vaihtui 23:ksi.
”Mitä tämä on...?” mutisi Simon, skannaten silmänsä valtavien numeroiden yli vielä kerran. Hän oli alunperin ajatellut niiden ehkä olleen lähtölaskenta... jollekin, mutta ei. Simon pohti uudestaan. En ole ollut täällä 23 tuntia, enhän? Hän epäili sitä.
Pian, numerosta tuli 24, ja sitten 25, 26.
”Mitä on meneillään?” parkui Simon turhautumistaan, kun hän tärisi tuolissa pelosta hämmennyksestä.
Jokin rätisi hänen takanaan, ”Lämpötila on nyt 26 Celsius astetta,” sanoi vanhan miehen ääni kaiuttimen läpi.
Simon katsoi kauhuissaan, kun numero hänen edessään tuli 27:ksi. He aikovat polttaa minut eläviltä, Simon tajusi. He aikovat jatkaa lämpötilan nostamista kunnes kuolen. Hän panikoi, yrittäen murtaa remmejään. Hänen kamppailunsa aiheutti numeroiden nousemisen paljon pikemmin, kasvattamisen tasaisesti alle kahdenkymmenen sekuntin väliajoin. Kun luvusta tuli 38, Simon lopetti, luovutti, huohottaen raskaasti, kun hikikarpalot valuivat hänen otsasta leualleen ja paidalleen. Hänen hengityksensä oli vaivalloista, kun hän huusi apua, kysyen tuntematonta ääntä joka oli puhunut hänelle. Siellä ei ollut mitään.
Numero jatkoi nousemistaan 45:een Simonin katsoessa, vieläkin heikosti yrittäen taistella tiukkoja siteitä vastaan, jotka kaivautuivat hänen lihaansa.
”Auttakaa minua, pyydän!” hän kerjäsi, hänen hiestään kostea paitansa ja hänen lyhyt tumma otsatukkansa liimautuivat hänen ihoonsa. Hän potki ja rimpuili, ähki ja kiskoi samalla peittäen silmänsä ollakseen näkemättä numeroita.
”Vanki,” sanoi ääni, ja Simon jähmettyi avatessaan silmänsä hitaasti. Valtava punainen 49 täytti hänen näkökenttänsä. ”Hikoilet vain, koska rimpuilet. Tämä huone ei ole 49:ssä asteessa.”
Simon rauhottui, hänen pelkonsa laantuivat hieman. Ääni oli oikeassa, hänen ollessaan aloillaan hiki alkoi kuivua ja viilentää häntä. Hän melkein huokaisi helpotuksesta.
”Edessäsi oleva huone on 49 asteinen.” Mekaaninen hurina kuului ylhäältä, kun luku 50 ilmestyi ja näyttö alkoi nousta hitaasti, ketjujensa nostamana. 51, 52, 53, 54. Numerot nousivat nopeampaa kuin aiemmin, lähes epäselvänä.
”Tuo on huone, missä vaimosi ja lapsesi istuvat sinun laillasi.” näytön noustessa korkeammalle, se alkoi paljastamaan valtavaa lasipanelia.
Alkuperäinen englanninkielinen versio
En ole itse kirjoittanut tarinaa, vaan olen sen kääntänyt englannin kielestä.
Alkuperäinen kirjoittaja: Jet.98
Jos käytät suomennostani, muistathan mainita teoksen alkuperäisen kirjoittajan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti